maanantai 4. tammikuuta 2016

"Tää on mun paras päivä ikinä."

Uutena vuotena olin kuvaamassa ilotulituksia kaupungilla. Siinä kuvatessa taakseni oli tullut lapsiperhe, joista yksi lapsista sanoi: "Tää on mun paras päivä ikinä." Tämä lausahdus oli kyllä niin suloinen, että se on nyt tämän postauksen otsikkona.




Laatu ei ole paras kaikista, oli välillä vaikeaa saada liikutettua kameraa kolmijalassa eri korkeuksille mahdollisimman nopeasti. Mutta näemmä myös jotain on tapahtunut muokattaessa laadulle, sillä tekstit näkyvät hieman sumeana.

Sain myös upeita kuvia kaupungin valoista, mutta muokattaessa kuville tapahtui jotain, koska nyt ne ovat täynnä punaisia raitoja. Yritän selvittää ongelmaa, ja ehkä jonain päivänä pystyn julkaisemaan nekin kuvat.

maanantai 28. joulukuuta 2015

Joulun jälkeisiä tunnelmia

Joulu sujui hyvin, ja erittäin ylensyönyt olo alkaa vihdoin helpottamaan. Mutta eikös se vähän niinkuin jouluun kuulukkin? :)

Tässä kuvia aikaväliltä 24.-28.12.-15


Pieniä jääpuikkoja.
Kanerva (Calluna vulgaris).


Pihakynttilä.
Aavemainen metsä.
Orava. (Sciurus vulgaris)
Sinisorsa (Anas platyrhynchosjoulukuussa 2015.







perjantai 18. joulukuuta 2015

Lintulaudan lintuja

Lintulaudan lintuja ajalta marraskuu-joulukuu 2015.

Punatulkku (Pyrrhula pyrrhula)
Sinitiainen (Cyanistes caeruleus)
Kuusitiainen (Periparus ater)
Kuusitiainen (Periparus ater)
Käpytikka (Dendrocopos major)
Talitiainen (Parus major)

sunnuntai 6. joulukuuta 2015

Hyvää itsenäisyyspäivää!

Pahoittelut jälleen kerran pitkästä tauosta, ei ole tullut kuvattua niin paljon päivien lyhyyden takia. Aurinko laskee jo vähän yli 3, ja pääsen koulusta usein vasta kello 3. Seuraavan postauksen kuvia aloitan nyt muokkaamaan, julkaisen sen luultavasti tiistaina tai keskiviikkona.

Tämän päivän postaus on lyhyt, mutta itsenäisyyspäivää kunnioittaen aion silti julkaista tämän Suomi-aiheisen kuvan.

Hyvää itsenäisyyspäivää!